Aini Vaari

Aini Vaari oli tekstiilitaiteilija, joka syntyi 4. lokakuuta 1931 Muolaan Ayräpäässä ja kuoli 19. syyskuuta 2024 Jokioisilla. Hän joutui lähtemään vanhempiensa Juhon ja Selman sekä veljensä Veikon kanssa evakkomatkalle kahdeksanvuotiaana, kun talvisota alkoi marraskuun lopussa 1939. Perhe asettui Turun, Salon ja Karinaisten kautta Forssaan vuonna 1942.

Piirtäjänä jo varhaislapsuudessa luonnonlahjakkuudeksi osoittautunut Aini Vaari hakeutui 20-vuotiaana mallipiirtäjän oppilaaksi Finlayson-Forssan tehtaan suunnitteluateljeehen. Hän erottautui sielläkin joukosta poikkeuksellisen pitkälle kehittyneillä piirustustaidoillaan. Näin Aini Vaari pääsi kiinni ammattiinsa yhtiön kustantamalla ja tarpeisiinsa räätälöimällä koulutuksella, joka tarjosi vankan pohjan kehittymiselle myös kansainvälisesti merkittäväksi painokangassuunnittelijaksi.

Vuonna 1974 Aini Vaari siirtyi freelanceriksi, mutta jatkoi samalla kuosien suunnittelua muiden alan toimijoiden ohella myös Finlaysonille. Hänen työuransa ulottui 2000-luvun alkuun asti.

Taiteilija itse arvioi suunnitelleensa kaiken kaikkiaan 2000 – 2500 eri kuosimallia, joita on käytetty muun muassa nenäliinoissa, vaatetuskankaissa sekä erilaisissa kodintekstiileissä. Osan malleista Finlayson otti vuosituhantemme alussa uudelleen tuotantoonsa ja moni niistä näkyy edelleen yrityksen myydyimpiin lukeutuvissa tuotteissa.

Tunnetuimpiin Aini Vaarin klassikon asemaan yltäneistä kuoseista kuuluvat muun muassa Aini, Taimi, Sylvi, Doris ja Coronna sekä tunnetuimpana Omppu. Hän edisti aktiivisesti uraansa myös tekemällä kollegoidensa kanssa myyntimatkoja Ruotsiin saaden mallejaan tuotanto-ohjelmaan muun muassa länsinaapurimme tunnetuimpiin toimijoihin alalla lukeutuneen Borås Wäfveri-yhtiön valikoimiin.

LÄHTEET: Pekka Niinikosken muistokirjoitus Helsingin Sanomissa ja Finlayson.

KUVA: Finlayson.

Kuva: Finlayson