Pentti Nurmi

Urheiluvaikuttaja ja järjestöaktiivi Pentti Villiam Nurmi syntyi 12.10.1925 Forssassa ja kuoli 4.8.2003 Forssassa.

Ammatiltaan Nurmi oli rakennusmestari. Hän ansioitui Forssa työläisurheilun parissa, mutta hänen toimintansa sai myös valtakunnalliset ulottuvuudet Työväen Urheiluliitto-TUL:n toimielimissä.

Seitsemänvuotiaana Forssan Alkuun liittyneen Pentti Nurmen aktiiviurheilu-ura painottui yleisurheiluun. Hän saavutti kymmenkunta TUL:n Hämeen piirin mestaruutta 14─21-vuotiaiden sarjoissa lajeinaan pikajuoksut, pituushyppy ja viestijuoksut. Hän oli voittamassa myös Suomen Opiskelijoiden Urheiluliiton mestaruutta viestijoukkueessa vuonna 1943.

Järjestövaikuttajana Nurmi toimi Forssan Alun johtokunnan jäsenenä 1950-luvun lopulta 1970-luvun lopulle. Ajanjaksoon kuului myös toiminta seuran sihteerinä, rahastonhoitajana ja varapuheenjohtajana.

Jääkiekon parissa Nurmi toimi TUL:ssa Hämeen piirin lajijaoston puheenjohtajana 1959─1967. TUL:n jääkiekkojaoston jäsenenä hän vaikutti 1964─1979 toimien myös 1970-luvulla TUL:n liittotoimikunnan, liittoneuvoston sekä urheilu- ja koulutusvaliokunnan jäsenenä. Hän toimi niin ikään TUL:n urheiluvaliokunnassa ja TUL:n Hämeen piirin puheenjohtajana ja Kisakeskuksen johtokunnassa.

Forssan kaupungin urheilulaitosten hoitajana Pentti Nurmi toimi 1950-luvun lopulta 1970-luvun puoliväliin. Kun Forssaan rakennettiin ylipaineella toimivaa jäähallia 1970-luvun vaihteessa, Nurmi osallistui hankkeeseen Forssan Jäähalli Oy:n hallituksen jäsenenä 1971─1978 ja jäähallin sivutoimisena toimitusjohtajana 1976─1978. Suomen Olympiayhdistyksen valtuuskunnan jäsenenä hän toimi 1973─1976.

Urheilun lisäksi Nurmen mielenkiinto ja toimintatarmo ulottuivat kunnallisiin luottamustehtäviin erityisesti lautakuntatasolla.

Ansioistaan Pentti Nurmelle myönnettiin Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi.