Reini Lehtinen
Muusikkopiirien korkealle arvostama saksofonisti Reini Lehtinen syntyi Forssassa 20.7.1938 ja kuoli Forssassa 19.9. 2018.
Lehtisen vaikutuspiiri kantoi lukuisien eri soittokokoonpanojen jäsenenä valtakunnallisiin mittoihin etenkin tanssikansan parissa. Hän liittyi musiikin soittaja-manageri-levytuottaja-Rauno Lepistön orkesteriin perustajajäsenenä vuonna 1958.
Sittemmin Reini Lehtinen teki 1960 ja -70-luvuilla yhteistyötä muun muassa sellaisten aikansa alan johtavien Forssan seudun nimien kuin Jorma Ruhanto, Taito Mäntymaa, Timo Tervomaa sekä Pekka ja Jukka Loukiala kanssa.
Tutuksi niissä yhteyksissä tuli vuosien varrella myös joukko Ruotsin puolella toimineita suomalaissiirtolaisten tanssipaikkoja. Asiaan kuului, että niillä reissuilla sujuivat laivamatkatkin välillä soittokeikkojen merkeissä.
Aikakaudesta poikkeuksellisen vilkkaana ja menestyksekkäänä historiaan jäänyt forssalainen musiikkielämä saattoi tuolloin yhteen keikkalavoille mitä moninaisimpia yhtyekokoonpanoja. Toimenkuvaan kuului myös sekä kansan suosioon jo nousseiden että jatkossa nousevien tähtien säestäminen. Heistä Reini Lehtisen osalta esimerkkeinä kuuluisuudet kuten Kirka, Danny, Reijo Taipale ja Jukka Kuoppamäki.
Reini Lehtinen oli muusikkopiireissä paitsi soittotaidoiltaan arvostettu, myös henkilönä pidetty bändikaveri. Hän teki vielä 1980-luvulla musiikkikeikkoja Kylä-Markulan veljesten sekä myöhemmin Heikki Ilmosen kanssa. 1990-luvulla kuvaan tullut terveyden reistailu johti saksofoninsoiton vähittäiseen hiipumiseen.
Soittamisen ohella Reini Lehtinen teki ammatillista päivätyötä, muun muassa autoalalla 25-vuotisen ajanjakson Ajoneuvo Oy:n varaosapäällikkönä Forssassa. Nuoruusvuotensa hän vietti Kalliomäessä kolmannella linjalla ympäristössä, jossa kasvoi noihin aikoihin muitakin soittajia.